Ei nyt enää saa pysähtyä taakse katsomaan

Huh, onpas jännää palata taas istumaan tietokoneen eteen ja rustaamaan postausta! Muuton takia on ollut niin paljon tekemistä, muistettavaa ja myös nukkuakin on pitänyt ehtiä. En ole kameraan koskenut ollenkaan vielä täällä Ylivieskassa, kunhan kännykällä yrittänyt jotain settiä räpsiä blogin puolelle.

Me siis tosiaan muutettiin 1.9 Kokkolasta tänne Ylivieskaan ja nyt asutaankin Janin kanssa yhdessä, ei erikseen! Uusien maisemien, työharjoittelupaikan ja ihmisten lisäksi myös uutta on Janin kanssa saman katon alla asuminen. Onneksi meillä kuitenkin on jonkun aikaa jo takana yhteistä elämää ja ollaan enemmän ja vähemmän oleskeltu kuin paita ja peppu neljän seinän sisällä, eli tällainen yhdessä asuminen ei tullut suurena muutoksena ja hyvin on onnistunut, tottakai!

En malta millään odottaa että jaksan kaivaa kamerani ja kuvata tätä kotia tänne blogiin, sitä ennen pitää kyllä saada paikat kuntoon, jotta kehtaa kuvia edes ottaa. Ihan kivasti ollaan saatu jo tavaroita paikoilleen ja alkaa näyttämään jo kodilta, mutta esimerkiksi olohuoneessa on vielä aivan liian tyhjää. Suunnitelmissa olisi löytää joku kiva lipasto, myös makuuhuoneeseen. Myös Vilille olisi kiva saada joku kiipeily/raapimispuu, vanhalta ukolta kuitenkin löytyy vielä niin paljon energiaa, että varmasti sellaisesta olisi iloa.

 Meillähän nyt on kuin onkin molemmat koirat mukana! Saatiin tästä asunnosta myös eteisestä muunneltua koirille hyvä yksinolotila. Kaikki ovet saa kiinni, joten tila ei ole kovin suuri, mutta kuitenkin ihan sopiva. Alkuviikosta kun muutettiin, Wanda aloitti ahkeran haukkumisen taas, mutta kuitenkin vähemmissä määrin kuin mitä se joskus on ollut. Äänityksistä huomattiin haukkumisen olevan turhaa, ei todellakaan ahdistushaukkua. Tähän ratkaisuksi päätettiin hankkia sitruunapanta, ja se toimi. Wanda ei ole sen jälkeen pihahtanutkaan yksinoloaikana, eikä ole merkkiäkään ahdistuneisuudesta kun tullaan kotiin! :-)



Arkipäivän normaali yksinoloaikakin on vain kuusi tuntia korkeintaan, koska olen sellaisia päiviä työharjoittelussa, ja välillä Janikin on minua ennen kotona, joten tuokaan tuntimäärä ei välttämättä aina tule täyteen. Kaiken lisäksi tästä lähiympäristöstä löytyy aivan mahtavat lenkkeilyreitit, on metsäpolkua, peltoa, luontopolkua, pururataa. Keittiön ikkunastakin näkyy kiva hiekkapolku puiden ja puron kera, jossa koirat voi käyttää aamupissalla.

Myös koirien harrastuspuolella on tapahtunut, ilmoitin Yemin aiemmin mainitsemalle agilityn alkeiskurssille. Vielä en ole löytänyt Wandalle hyvää tokoryhmää, täällä ne ovat niin harvassa ja hinnat taivaissa.. Eli kotitokoiluilla jatketaan vielä Wandan suhteen.

Olen kyllä mahdottoman ylpeä itsestäni, sain jopa näin paljon tekstiä aikaan! Mutta näin vähän sairaana, kuumeen noustessa ei tee mieli heilua ja hosua ja siksi onkin aikaa istahtaa koneen eteen. Nyt sitten voin taas rennosti hetken löysäillä tuntematta syyllisyyttä blogin hiljaiselosta. :-D Vaikka voi olla, että jos enemmän tästä sairaaksi tulen, vietän vielä enemmän aikaa tietokoneen kanssa ja ehkä kuviakin saan aikaiseksi räpsiä.

Ikävä tätä pientä sekasortokotia!

Tytöillä vähän laajemmat maisemat uudelta parvekkeelta.