Mitä vastaan tuleekaan, toista sua ei milloinkaan

Onpas Yemillä huonoa tuuria näin loppukesästä. Eilen sai lenkillä vasempaan takajalkaan haavan lasinsirusta, se on sitten varmaan kesän uinnitkin uitu. Haava näytti tosi pahalta eilen illalla, mutta tänään ei ollut enää niin syvä, vaikkakin alkoi märkiä ja verta tuli.

Nyt on kyllä pakko todeta, Kokkolassa ei ole kunnolla eläinlääkäreitä. Olen soitellut kaikki läpi, eikä kukaan vastannut. Toisen paikkakunnan eläinlääkäriltä sain kuitenkin hyvin neuvoja, mutta sekin on mahdottoman kaukana Kokkolasta ja muuttanut juuri vielä kauemmaksikin. Kokkolasta sitten yksi vastasi, mutta sehän puhui vain Englantia, eikä tajunnut edes mitä minä sille höpisin. Sanoi vain  "sovitaan aika puoli kaksikymmentä!". Luojan kiitos löysin vanhan vakioeläinlääkärimme numeron, joka vastasi!! Sanoi olevansa juuri kesälomalla, mutta lupasi auttaa kuitenkin. Puhelimitse neuvoi ottamaan antibiootin ja puhistamaan päivittäin haavaa. Tassussa pitäisi pitää pitävä tossu, taikka sitten kauluri kaulaan. Valitsin nyt kaulurin, koska en halua haavan mätivän.

Tänään on sitten haettu taas hyvällä summalla koiralle antibiootit, puhdistusainetta ja kauluri. Otin nyt siis sen riskin, että jos haava olisikin tarvittu tikata, sitä ei nyt tikata. Tuntui aivan idiootilta lähteä eläinlääkärille, joka ei edes puhu Suomea, ja tosiaan oli ainoa eläinlääkäri joka vastasi edes puhelimeen, tämän vanhan kesälomalla olevan lisäksi. Luultavasti takaisin oltaisiin tultu kolmijalkaisen koiran kanssa, kun en olisi osannut sanoa oikein, mikä koiraa edes vaivaa. Ei tuo haava kuitenkaan niin pahalta näyttänyt enää tänään, etteikö se voisi itsestään mennä umpeen.



Omana haasteena on koiran pääkopan pitäminen kasassa. Yem on tottunut liikkumaan niin paljon joka päivä, ettei tosiaan tule olemaan helppoa käydä vain nopeasti tien toisella puolella asioilla. Tassu kuitenkin on niin kipeä, että koira joutuu loikkia kolmella jalalla. Yritetään nyt leikkiä namipiilosta sisällä, treenailla vähän tokoa ja sen semmosta. Vaikka pahaa tekee katsoa koiraa, joka pyytää uimaan, metsään, heittelemään palloa, leikkimään kavereiden kanssa tms.

Eikä tunnu kivalta miettiä, että viaton eläin joutuu kärsiä ihmisten typeryydestä, mutta ehkä jätän tästä asiasta raivoamisen välistä, siitä on tullut jo ihan tarpeeksi valitettua ja mietittyä kuinka typerä olento ihminen on. Meistä jokaisen kuitenkin pitäisi automaattisesti tietää mikä on fiksua toimintaa ja mikä ei.

Onko muiden koirilla ollut lasinsiruista surua? Miten olette toimineet, onko haavat parantuneet itsestään jne?